Moikka!
No niin, ajatukset on saatu selkeiksi ja on eilisen Voimarinteen teräsmieskisan rapparin aika. Kyseessähän oli siis puolimatka, eli 1,9 km uinti, 90 km pyöräily ja puolimaraton. Itselläni oli ihan hyvä fiilis etenkin juoksun suhteen ennen kisaa, olinhan läpäissyt viisi viikkoa sitten Tukholman maratonin itselleni hyvällä ajalla ja tehnyt vauhtikestävyystreeniä parhaani mukaan. Uinti menisi etukäteistietojen mukaan ihan ok ja pyörä oli kysymysmerkki vähäisten treenituntien vuoksi. Nämä olivat siis ennakkotunnelmat. Mutta kuinkas sitten kävikään.....
Kisapäivä valkeni aurinkoisena ja perhoset vatsanpohjassa kutittaen. Jännitys oli kova, sillä olihan edellisestä triathlonkisastani aikaa kaksi vuotta. Silloinen puolimatkani Voimarinteellä oli ihan ok, pääsin maaliin ja sehän oli tavoitteena. Nyt yritin muistella, miten ne vaihdot menikään ja onhan minulla varmasti kaikki tarvittavat varusteet mukana. Se määrä, mikä tavaraa täytyy viedä kisapaikalle ei nimttäin ole mikään ihan pieni :D Tsekkasin vielä muistilistat ja lähdimme veljeni kanssa kohti kisapaikkaa. Hän oli huoltajani, koska meidän perheen pienokainen jäi isovanhempiensa kanssa läheiselle mökille viettämään päivää ja mieheni vietti erilaista viikonloppua Ruisrockissa hikoillen.
Lähtöpaikalla tunnelma oli odottava. Laitoin tavarani paikalleen vaihtoalueella ja vaihdoin viime hetken kuulumiset seurakavereiden kanssa. Kuuntelimme kisainfon ja siirryimme kohti rantaa, josta tapahtui uinnin lähtö. Vesi oli jo mukavan lämmintä, +20 C. Tein pienen lämmittelyn ja otin lähtöpaikan rannan oikeasta laidasta, jossa oli vähemmän ruuhkaa. Uinti oli kahtena kierroksena ja kulki vastapäivään. Lähtö tapahtui ja jännitys oli saman tien poissa. Yritin keskittyä uimaan ja hengittämään tasaisesti, ja onnistuin siinä melko hyvin. Matka ensimmäiselle poijulle oli kyllä melko ruuhkainen, vaikka pyrinkin pysymään mahdollisimman oikealla. Poijulla joku kilpakumppani puolestaan mäjäytti päähäni jollain kovalla (taisi olla sykemittarin kello), mikä teki kipeää. Sen jälkeen uinti jatkui mukavasti, vaikka välillä uinti oli aikamoista siksakkia, tähystykseni kun ei ihan onnistunut. Ensimmäisen kierroksen rantautuminen tapahtui ja veljeni huusi ihan hyvän väliajan, alle 19 minuuttia. Ajattelin että uinti menee alle 40 minuutin, joka on itselleni loistoaika.
Uinnin toinen kierros meni rauhallisemmissa merkeissä. Sain tehdä omaa uintia ja väkimääräkin alkoi tasaantua. Mietin, että mahdoinko olla viimeisten joukossa kun muita uimareita ei enää niin kovin montaa näkynyt ja peesiapukin puuttui. Tasaisella vauhdilla rantauduin toisen kerran. Veljeni huusi väliaikaa: 39 minuuttia ja olin kuulemma viides nainen, joka nousi vedestä. Loistouutinen, eli uinti meni hyvin ja voimiakin riitti. Sitten alkoi kapuaminen vaihtoalueelle, joka oli mäen päällä. Jyrkän nousun vuoksi välillä piti ottaa kävelyaskelia. Vaihtopaikalla märkäpuku pois ja pyöräilykamat päälle sekä polkemaan.
Pyörän alun otin varovaisesti, sillä tiesin matkan olevan täynnä mäkiä, ja ensimmäiset nousut tulivat jo kolmen ensimmäisen kilometrin aikana. Sykkeet olivat pyöräilyssä koko matkan aika korkeat, mutta en niistä välittänyt koska olo tuntui hyvältä. Muutama nainen meni ohi, mutta taisin itsekin ohittaa ainakin yhden kilpasiskon. Koska pyöräilykin oli kahtena kierroksena, en viitsinyt hötkyillä ensimmäisen 45 kilometrin aikana. Puolimatkaan tullessani väliaika kuitenkin yllätti: olin fillaroinut vain puolitoista tuntia, eli nopeudella 30 km/tunnissa. Päätin jatkaa tasaista tekemistä ja katsoa, mihin voimat riittävät.
Yritin pyörän aikana ottaa energiaa säännöllisin väliajoin. Geelin söin puolen tunnin välein ja sen lisäksi vettä parhaani mukaan. Viimeisellä juomapisteellä n. 70 kilometrin kohdalla otin kuitenkin järjestäjien sekoittaman energiajuomapullon. Juoma oli melko voimakasta ja huomasin, että ihan loppumatkasta se ei enää oikein mennyt alas. Odotin ongelman jääneen kuitenkin väliaikaiseksi. Pyöräilyn loppu oli kyllä melkoista junnaamista. Jotenkin kyllästytti ja mäkien vain jatkuessa ajattelin, että koska tämänkin "huvi" loppuu. Pitkät pyörälenkit yksin eivät koskaan ole olleet suosikkejani, ja nytkin yksin junnaaminen tylsistytti, kilpasiskot kun olivat joko selvästi edessä tai takana.
Jälkimmäiset 45 km meni rauhallisemmin, ja pyöräilyn kokonaisaika oli 3:08 ja risat. Otin lopun ihan tarkoituksella kevyesti, jotta jalat olisivat valmiina juoksuun. Saavuin vaihtoon, jossa lenkkarit nopeasti jalkaan ja menoksi. Veljeni huusi väliaikaa: vasta 3:50 oli kulunut. Kilpailun kuuluttaja puolestaan kertoi minun olevan selvästi TOP10:ssä tässä vaiheessa. Olin todella tyytyväinen, sillä jäljellähän oli enää puolimaraton. Enää, voi kuinka optimistista ajattelua näin jälkikäteen.
Lähdin juoksemaan omalla peruslenkkivauhdilla. Ensimmäisen kolmen kilometrin vauhdit olivat 5:16, 5:30 ja 5:38. Oloni oli kuitenkin outo, jotenkin juoksu kulki kuin sumussa. Viiden kilometrin jälkeen tuli onneksi juomapiste, jossa oli lisäksi suolaa, suolakurkkuja ja banaaneita. Otin varmuudeksi ripauksen puhdasta suolaa energiajuoman ja veden lisäksi. Kävelin juomapaikan jälkeen hetken ja otin virvokkeeni. Sitten se olikin menoa. Olosta tuli yhtäkkiä kaamea, ja hortoilin läheiseen puskaan jossa tyhjensin mahalaukkuni sisällön. Pyörrytti ja itketti: tähänkö kisani päättyi. Vatsa kramppasi ja sattui. Otin pienen aikalisän, jonka jälkeen uskoin pystyväni etenemään parin kilometrin matkan kohti kilpailukeskusta ja kierroksen käännöspaikkaa (juoksu oli kolmena 7 kilometrin kierroksena). Tuolla kahden kilometrin matkalla ehti mielessä pyöriä monenlaista: jaksanko edes kävellen maaliin, vai pitäisikö keskeyttää.
Raahauduin 7 kilometrin kääntöpaikalle, jossa näin veljeni ja kerroin tilanteen. Hän tsemppasi kuitenkin minua todella hyvin ja kehotti jatkamaan vielä voimien mukaan, koska aika oli edelleen hyvä. Energiat oli kuitenkin ihan minimissä enkä uskaltanut enää juoda tippaakaan urheilujuomia uutta tyhjennystä peläten. Otin juomapaikalla vettä, suolakurkkua ja banaania ja lähdin kuin lähdinkin toiselle kierrokselle. Kuinka ollakaan, olo parani hieman ja pystyin ajattelemaan pientä hölkkää. Tiesin hyvin, että energiavajeellani sain unohtaa normaalit lenkkivauhdit. Lisäksi auringonpaahde sekä mäkinen juoksureitti olivat kuin myrkkyä kropalleni.
Sain jotenkuten edettyä toisen juoksukierroksen. Otin jokaisella juomapaikalla vettä, banaania ja suolakurkkua ja ne antoivat voimaa. Juoksuvauhtini jämähtivät kuitenkin 6:30:n tuntumaan eivätkä sieltä nousseet. Toisen kierroksen lopussa eli n. 14 kilometrin kohdalla järjestäjien puolesta tultiin kysymään jaksamistani, he kun olivat kuulleet tilanteestani. Sanoin oloni olevan väsynyt mutta ok ja pääsisin maaliin. Ystävällinen nainen kuitenkin eteni vieressäni tovin, ja tokaisi yhtäkkiä voivansa tulla kanssani seuraksi viimeiselle kierrokselle. Olin otettu, sillä harvoin sitä saa näin hyvää palvelua kisoissa että oma tsemppari tulee mukaan juoksun loppumatkalle. Etenimme hitaasti mutta varmasti, jutellen niitä näitä. Kävi ilmi, että seurassani juossut Niina olikin huipputriathlonisti ja läpäissyt mm. Ironmanin hieman yli 11 tunnin ajalla. Yllättäen keskustelunaiheet liittyivät lähinnä triathloniin. Joka tapauksessa kilometrit etenivät yllättävänkin nopeasti, vaikka ylämäet jouduin pitkälti kävelemään. Mutta niin se maaliviiva vain häämötti ja innostuin ottamaan jopa jonkinmoisen loppukirin. Voi että olin onnellinen kun pääsin lopulta maaliviivan yli. Tein kuin teinkin sen, kaikista loppumatkan haasteista huolimatta! Ja vaikka juoksu oli vaikea, sain parannettua kahden vuoden takaista tulosta 51 minuuttia. Kuuden tunninkin alitus olisi ollut mahdollinen paremmalla juoksulla, mutta jääpä nyt ainakin jotain hampaankoloon tulevia kisoja ajatellen.
Reissu oli kaikin puolin opettavainen. Ensinnäkin ymmärsin nesteytyksen tärkeyden pyöräilyn aikana. Join selvästi liian vähän ja se kostautui juoksussa. Lisäksi, vaikka vatsani on aika sopeutuvainen, ei se näköjään ota vastaan ihan kaikkia urheilujuomavalmisteita ilman testausta. Ja sitten se viimeinen ja tärkein opetus itselle: puolimatkan triathlonin juoksuosuutta ja voimavarojen riittävyyttä siinä ei kannata koskaan verrata tavalliseen puolimaratoniin.
Nämä opit mielessä aloitan palautumisviikon ja palauttelen treenin pariin hiljalleen loppuviikosta. Seuraavat kisat ovatkin sitten kolmen viikon kuluttua Upinniemen kasarmialueella, nimittäin osallistun maratonkaverini Jennin kanssa Porkkala swimruniin. Tähän valmistautumisesta ja kisasta seuraa tarinaa erikseen.
Tässä vielä statistiikkaa kisasta ja suluissa vertailuajat 2013.
Uinti
00:40:01 (00:47:31)
No niin, ajatukset on saatu selkeiksi ja on eilisen Voimarinteen teräsmieskisan rapparin aika. Kyseessähän oli siis puolimatka, eli 1,9 km uinti, 90 km pyöräily ja puolimaraton. Itselläni oli ihan hyvä fiilis etenkin juoksun suhteen ennen kisaa, olinhan läpäissyt viisi viikkoa sitten Tukholman maratonin itselleni hyvällä ajalla ja tehnyt vauhtikestävyystreeniä parhaani mukaan. Uinti menisi etukäteistietojen mukaan ihan ok ja pyörä oli kysymysmerkki vähäisten treenituntien vuoksi. Nämä olivat siis ennakkotunnelmat. Mutta kuinkas sitten kävikään.....
Kisapäivä valkeni aurinkoisena ja perhoset vatsanpohjassa kutittaen. Jännitys oli kova, sillä olihan edellisestä triathlonkisastani aikaa kaksi vuotta. Silloinen puolimatkani Voimarinteellä oli ihan ok, pääsin maaliin ja sehän oli tavoitteena. Nyt yritin muistella, miten ne vaihdot menikään ja onhan minulla varmasti kaikki tarvittavat varusteet mukana. Se määrä, mikä tavaraa täytyy viedä kisapaikalle ei nimttäin ole mikään ihan pieni :D Tsekkasin vielä muistilistat ja lähdimme veljeni kanssa kohti kisapaikkaa. Hän oli huoltajani, koska meidän perheen pienokainen jäi isovanhempiensa kanssa läheiselle mökille viettämään päivää ja mieheni vietti erilaista viikonloppua Ruisrockissa hikoillen.
 |
| Ennen lähtöä hymyilyttää ja tunnelma on korkealla. |
 |
| Uinnin lähdön oikeanpuoleinen porukka. Olen siellä jossain keskellä. |
 |
| Uinnista ylös ja hop hop mäkeä. |
 |
| Pyörän alku. |
 |
| Maalissa vihdoin, oi onnen hetkeä! |
Lähtöpaikalla tunnelma oli odottava. Laitoin tavarani paikalleen vaihtoalueella ja vaihdoin viime hetken kuulumiset seurakavereiden kanssa. Kuuntelimme kisainfon ja siirryimme kohti rantaa, josta tapahtui uinnin lähtö. Vesi oli jo mukavan lämmintä, +20 C. Tein pienen lämmittelyn ja otin lähtöpaikan rannan oikeasta laidasta, jossa oli vähemmän ruuhkaa. Uinti oli kahtena kierroksena ja kulki vastapäivään. Lähtö tapahtui ja jännitys oli saman tien poissa. Yritin keskittyä uimaan ja hengittämään tasaisesti, ja onnistuin siinä melko hyvin. Matka ensimmäiselle poijulle oli kyllä melko ruuhkainen, vaikka pyrinkin pysymään mahdollisimman oikealla. Poijulla joku kilpakumppani puolestaan mäjäytti päähäni jollain kovalla (taisi olla sykemittarin kello), mikä teki kipeää. Sen jälkeen uinti jatkui mukavasti, vaikka välillä uinti oli aikamoista siksakkia, tähystykseni kun ei ihan onnistunut. Ensimmäisen kierroksen rantautuminen tapahtui ja veljeni huusi ihan hyvän väliajan, alle 19 minuuttia. Ajattelin että uinti menee alle 40 minuutin, joka on itselleni loistoaika.
Uinnin toinen kierros meni rauhallisemmissa merkeissä. Sain tehdä omaa uintia ja väkimääräkin alkoi tasaantua. Mietin, että mahdoinko olla viimeisten joukossa kun muita uimareita ei enää niin kovin montaa näkynyt ja peesiapukin puuttui. Tasaisella vauhdilla rantauduin toisen kerran. Veljeni huusi väliaikaa: 39 minuuttia ja olin kuulemma viides nainen, joka nousi vedestä. Loistouutinen, eli uinti meni hyvin ja voimiakin riitti. Sitten alkoi kapuaminen vaihtoalueelle, joka oli mäen päällä. Jyrkän nousun vuoksi välillä piti ottaa kävelyaskelia. Vaihtopaikalla märkäpuku pois ja pyöräilykamat päälle sekä polkemaan.
Pyörän alun otin varovaisesti, sillä tiesin matkan olevan täynnä mäkiä, ja ensimmäiset nousut tulivat jo kolmen ensimmäisen kilometrin aikana. Sykkeet olivat pyöräilyssä koko matkan aika korkeat, mutta en niistä välittänyt koska olo tuntui hyvältä. Muutama nainen meni ohi, mutta taisin itsekin ohittaa ainakin yhden kilpasiskon. Koska pyöräilykin oli kahtena kierroksena, en viitsinyt hötkyillä ensimmäisen 45 kilometrin aikana. Puolimatkaan tullessani väliaika kuitenkin yllätti: olin fillaroinut vain puolitoista tuntia, eli nopeudella 30 km/tunnissa. Päätin jatkaa tasaista tekemistä ja katsoa, mihin voimat riittävät.
 |
| Ei mittää mäkii olis. Pyöräilyssä riitti korkeuseroja.... |
 |
| Samoin juoksussa. |
Yritin pyörän aikana ottaa energiaa säännöllisin väliajoin. Geelin söin puolen tunnin välein ja sen lisäksi vettä parhaani mukaan. Viimeisellä juomapisteellä n. 70 kilometrin kohdalla otin kuitenkin järjestäjien sekoittaman energiajuomapullon. Juoma oli melko voimakasta ja huomasin, että ihan loppumatkasta se ei enää oikein mennyt alas. Odotin ongelman jääneen kuitenkin väliaikaiseksi. Pyöräilyn loppu oli kyllä melkoista junnaamista. Jotenkin kyllästytti ja mäkien vain jatkuessa ajattelin, että koska tämänkin "huvi" loppuu. Pitkät pyörälenkit yksin eivät koskaan ole olleet suosikkejani, ja nytkin yksin junnaaminen tylsistytti, kilpasiskot kun olivat joko selvästi edessä tai takana.
Jälkimmäiset 45 km meni rauhallisemmin, ja pyöräilyn kokonaisaika oli 3:08 ja risat. Otin lopun ihan tarkoituksella kevyesti, jotta jalat olisivat valmiina juoksuun. Saavuin vaihtoon, jossa lenkkarit nopeasti jalkaan ja menoksi. Veljeni huusi väliaikaa: vasta 3:50 oli kulunut. Kilpailun kuuluttaja puolestaan kertoi minun olevan selvästi TOP10:ssä tässä vaiheessa. Olin todella tyytyväinen, sillä jäljellähän oli enää puolimaraton. Enää, voi kuinka optimistista ajattelua näin jälkikäteen.
Lähdin juoksemaan omalla peruslenkkivauhdilla. Ensimmäisen kolmen kilometrin vauhdit olivat 5:16, 5:30 ja 5:38. Oloni oli kuitenkin outo, jotenkin juoksu kulki kuin sumussa. Viiden kilometrin jälkeen tuli onneksi juomapiste, jossa oli lisäksi suolaa, suolakurkkuja ja banaaneita. Otin varmuudeksi ripauksen puhdasta suolaa energiajuoman ja veden lisäksi. Kävelin juomapaikan jälkeen hetken ja otin virvokkeeni. Sitten se olikin menoa. Olosta tuli yhtäkkiä kaamea, ja hortoilin läheiseen puskaan jossa tyhjensin mahalaukkuni sisällön. Pyörrytti ja itketti: tähänkö kisani päättyi. Vatsa kramppasi ja sattui. Otin pienen aikalisän, jonka jälkeen uskoin pystyväni etenemään parin kilometrin matkan kohti kilpailukeskusta ja kierroksen käännöspaikkaa (juoksu oli kolmena 7 kilometrin kierroksena). Tuolla kahden kilometrin matkalla ehti mielessä pyöriä monenlaista: jaksanko edes kävellen maaliin, vai pitäisikö keskeyttää.
Raahauduin 7 kilometrin kääntöpaikalle, jossa näin veljeni ja kerroin tilanteen. Hän tsemppasi kuitenkin minua todella hyvin ja kehotti jatkamaan vielä voimien mukaan, koska aika oli edelleen hyvä. Energiat oli kuitenkin ihan minimissä enkä uskaltanut enää juoda tippaakaan urheilujuomia uutta tyhjennystä peläten. Otin juomapaikalla vettä, suolakurkkua ja banaania ja lähdin kuin lähdinkin toiselle kierrokselle. Kuinka ollakaan, olo parani hieman ja pystyin ajattelemaan pientä hölkkää. Tiesin hyvin, että energiavajeellani sain unohtaa normaalit lenkkivauhdit. Lisäksi auringonpaahde sekä mäkinen juoksureitti olivat kuin myrkkyä kropalleni.
Sain jotenkuten edettyä toisen juoksukierroksen. Otin jokaisella juomapaikalla vettä, banaania ja suolakurkkua ja ne antoivat voimaa. Juoksuvauhtini jämähtivät kuitenkin 6:30:n tuntumaan eivätkä sieltä nousseet. Toisen kierroksen lopussa eli n. 14 kilometrin kohdalla järjestäjien puolesta tultiin kysymään jaksamistani, he kun olivat kuulleet tilanteestani. Sanoin oloni olevan väsynyt mutta ok ja pääsisin maaliin. Ystävällinen nainen kuitenkin eteni vieressäni tovin, ja tokaisi yhtäkkiä voivansa tulla kanssani seuraksi viimeiselle kierrokselle. Olin otettu, sillä harvoin sitä saa näin hyvää palvelua kisoissa että oma tsemppari tulee mukaan juoksun loppumatkalle. Etenimme hitaasti mutta varmasti, jutellen niitä näitä. Kävi ilmi, että seurassani juossut Niina olikin huipputriathlonisti ja läpäissyt mm. Ironmanin hieman yli 11 tunnin ajalla. Yllättäen keskustelunaiheet liittyivät lähinnä triathloniin. Joka tapauksessa kilometrit etenivät yllättävänkin nopeasti, vaikka ylämäet jouduin pitkälti kävelemään. Mutta niin se maaliviiva vain häämötti ja innostuin ottamaan jopa jonkinmoisen loppukirin. Voi että olin onnellinen kun pääsin lopulta maaliviivan yli. Tein kuin teinkin sen, kaikista loppumatkan haasteista huolimatta! Ja vaikka juoksu oli vaikea, sain parannettua kahden vuoden takaista tulosta 51 minuuttia. Kuuden tunninkin alitus olisi ollut mahdollinen paremmalla juoksulla, mutta jääpä nyt ainakin jotain hampaankoloon tulevia kisoja ajatellen.
Reissu oli kaikin puolin opettavainen. Ensinnäkin ymmärsin nesteytyksen tärkeyden pyöräilyn aikana. Join selvästi liian vähän ja se kostautui juoksussa. Lisäksi, vaikka vatsani on aika sopeutuvainen, ei se näköjään ota vastaan ihan kaikkia urheilujuomavalmisteita ilman testausta. Ja sitten se viimeinen ja tärkein opetus itselle: puolimatkan triathlonin juoksuosuutta ja voimavarojen riittävyyttä siinä ei kannata koskaan verrata tavalliseen puolimaratoniin.
Nämä opit mielessä aloitan palautumisviikon ja palauttelen treenin pariin hiljalleen loppuviikosta. Seuraavat kisat ovatkin sitten kolmen viikon kuluttua Upinniemen kasarmialueella, nimittäin osallistun maratonkaverini Jennin kanssa Porkkala swimruniin. Tähän valmistautumisesta ja kisasta seuraa tarinaa erikseen.
Tässä vielä statistiikkaa kisasta ja suluissa vertailuajat 2013.
Uinti
00:40:01 (00:47:31)
T1
00:01:50 (00:02:09)
Pyörä
03:08:19 (03:30:01)
T2
00:00:59 (00:02:39)
Juoksu
02:21:52 (02:41:42)
Loppuaika
06:13:02,sijoitus 13. (07:04:05)
Voimarinteen järjestelyt olivat jälleen huippuluokkaa ja kisa oli oikein hyvin toteutettu, suosittelen lämpimästi. Ehkä olen lähtöviivalla jälleen ensi kesänä. Voisi tässä kuitenkin ensimmäiselle perusmatkallekin osallistua sitä ennen :D
Huh, hurja taistelu! Seurasin sun matkan etenemistä verkossa, ja odotin sen jälkeen rapsaa kuin kuuta nousevaa. Onnittelut, hienosti paransit jokaisen osa-alueen aikaa!
VastaaPoistaKiitos Salla! Oli se juoksu kyllä rankkaa, huh huh :)
VastaaPoista