Heippa!
Lienee aika koota ajatukset eilisestä kisasta, joka oli joukkueellemme Team Vastavirralle ensimmäinen laatuaan. Kysessä oli siis Porkkala swimrun, johon lähdimme kisatoverini Jennin kanssa odottavissa merkeissä. Faktahan ennen tätä oli se, että kisaan valmistavat swimrun-treenit oli jäänyt kolmeen. Kävimme tekemässä viimeisen treenin tiistaina tutuissa Jäkärlän rivieran maisemissa, jossa juoksimme ja uimme vuorotellen hieman yli tunnin verran. Lisäksi testasimme varustelua, eli miten esimerkiksi juomapussi pysyy matkassa treenin ajan.
Itselläni oli koko viikon aika kovaa väsymystä ilmassa. Treeneihin ei oikein huvittanut lähteä ja keho tuntui tiiliskiveltä, joten jätinkin tiistaisen ainoaksi harjoituseksi ennen kisaa ja otin rauhallisesti. Yritin miettiä, mikä tähän lienee syynä: ehkä huono palautuminen Voimarinteen kisasta ja muutenkin harmitus siitä, ettei se kuuden tunnin raja mennytkään rikki. Kun takana on suht lyhyellä aikavälillä kaksi pitkää kisaa, Tukholman maraton ja Voimarinteen puolimatka, on se syönyt vähän voimia. Siksi lähdinkin Porkkalaan asenteella, että jos maaliin päästään niin hyvä. Tiesin, että Jenni on kovassa tikissä, joten toivoin etten olisi kovana hidasteena kisassa, se kun tehtiin alusta loppuun yhdessä.
Kisapäivän koittaessa fiilis oli kuitenkin hyvä. Lähdimme matkaan Turusta puoli seitsemältä ja perillä Upinniemen kasarmialueella olimme hyvissä ajoin pari tuntia myöhemmin. Haimme kisaan kuuluvat tarvikkeet eli kartat, numeroliivit ja pari energiageeliä ja veimme varusteemme säilytykseen. Yhdeksältä oli kisainfon aika. Siinä kävi ilmi, että juoksureitti olikin pidempi kuin alunperin oli tarkoitus. Ajattelimme, että se tuskin siinä konkurssissa haittaa :) Sitten vain varusteet päälle. Pakollisia varusteita kisassa oli kartta vedenkestävässä karttapussissa, ensiapuside vedenkestävästi pakattuna, kompassi, pilli molemmille kisaajille ja numeroliivi. Omina varusteita meillä oli lisäksi märkäpuvut, pullarit, lättärit, järjestäjiltä saadut uimalakit, pillillä varustettu juomapussi ilmastointiteipillä selkään kiinnitettynä ja tukku geelejä sekä tietenkin juoksukengät. Kaikkien varusteiden piti kulkeutua maaliin asti, joten oli siinä sumplimista, että miten virittää tämän kaiken. Jälkeenpäin ajateltuna olimme onnistuneet varusteiden kanssa kuitenkin hyvin. Itseltäni loppui tosin energiajuoma juomapussista jo puolimatkan jälkeen, mutta onneksi neljä juomapistettä pelastivat.
Lähtö tapahtui klo 10, ja osa kovakuntoisista joukkueista pyyhälsi matkaan kovaa vauhtia. Juoksua oli aluksi parisen kilometriä, jonka jälkeen koitti uintiosuus 1/24. Katsoimme jo alun juoksussa edessämme näkyvien naisjoukkueiden selkiä ja olimme varmoja, että olimme viimeisiä eli kuudensia. Paineita ei siis ollut, ja lähdimme tekemään vain ehjää kisaa.
Alussa uinti ja juoksu vuorottelivat lyhyiden välimatkojen saattelemana. Juoksupätkät olivat alle kilsan mittaisia, samoin uinnit. Aika kului ihan huomaamatta, mutta uintiin lähdöissä ja rantautumisissa oli petrattavaa. Itse kellahdin pari kertaa aika pahastikin kumoon liukkailta kallioilta veteen mennessäni ja rantautuessani, ja taisi siinä pari rumaakin sanaa saatella uimarin taivalta. Loppua kohden ymmärsin ottaa turhan hätäilyn pois, jolloin vaihdotkin sujuivat paremmin ja pahemmilta vaurioilta vältyttiin.
Matkan edetessä uintimatkat pidentyivät ja edessämme oli myös pidempi meripätkä (n. 500 m), jossa tuuli loi hieman sivuaallokkoa. Hyvin me siitäkin selvisimme, vaikka olo oli kuin peruskoneessa käyneellä sen jälkeen. Onneksi olimme vetäneet yhden avovesitreenin Littoistenjärvessä kovemmalla tuulella, niin oli sentään jonkinmoista tuntumaa aallokkoon. Siitä matka sitten jatkui, vuorotellen uintia ja juoksua. Maasto oli haastavaa: metsää välillä aivan ryteikössä ilman polkuja, kalliota, korkeuseroja. Reitti oli kuitenkin hyvin merkitty, joten sen suhteen suunnistustaitoja ei onneksi tarvittu.
Toisella juomapaikalla varmaankin noin puolessävälissä kisaa saimme kuulla, että olimme kolmas naisjoukkue. Olimme ihmeissämme, sillä edelleen luulimme pitävämme viimeistä sijaa. Ilmeisesti olimme ohittaneet pari joukkuetta jo ensimmäisellä uintiosuudella, sillä muutoin emme muita naisia edes nähneet. Joka tapauksessa mitaleista kamppaileminen toi mukavasti kilpailuhenkeä, ja juoksuvauhtimme taisi jopa piristyä hieman.
Kisan toinen puolisko sisälsi pidempiä juoksumatkoja, ja ne alkoivat hiljalleen tuntua kropassa. Meillähän oli koko matkan ajan pitkät märkäpuvut päällä ja lämpöä oli kuitenkin se +20 C, joten etenkin auringossa kuumotti aika paljon. Kun tähän lisätään vielä haastavat maastot, niin itse käväisin hämärän rajamailla jossakin kohtaa juoksua. Oli tuskaisen kuuma ja energiat aivan loppu. Niinpä kävelimme aina pahimmat ylämäet ja odotimme uintia kuin kuuta nousevaa. Teloin siinä hötäkässä jossain vaiheessa jalkanikin, kun se osui mutaan huonosti ja nilkka muljahti. Kipu ei kuitenkaan tuntunut niin pahalta, etten olisi voinut jatkaa juoksua. Toisena hetkenä märkäpukuni repesi reidestä, kun polulla olleen kaatuneen puun oksa viilsi sitä. Harmitus oli suuri, mutta eiköhän senkin ongelman saa vielä korjattua neopreeniliimalla.
Pitkien juoksujen jälkeiset uintiosuudet olivat mahtavia: keho pääsi viileään veteen ja jalat saivat kaivattua lepoa. Omalta osaltani loppumatka meni aika tasaisesti: siinä ei mitään enää mietitty, kunhan maaliin pääsee niin hyvä. Kaksi viimeistä juomapistettä tulivat kyllä kreivin aikaan kun omat juomat olivat tosiaan loppu, ja niissä viivyimmekin aina tovin. Kisan viimeiset kilometrit olivat jopa helpompia juomatankkauksen jäljiltä, joten onneksi puolivälin heikkous jäi vain väliaikaiseksi.
Uinti meiltä molemmilta kulki todella hyvin, ja saavutimme uintiosuuksilla joitakin miesjoukkueita. Yhdet kanssakilpailijamme sanoivatkin, että teillähän on loistava uintitahti. Lättäreillä uinti alkoi painaa vasta kolmen viimeisen uintiosuuden aikana, ja silloinkaan voimat eivät mitenkään täysin ehtyneet. Selvästi uinti oli yksi Team Vastavirran vahvuuksista :) Juoksussa sen sijaan itselläni oli vielä parantamisen varaa. Etenkin vaikeissa maastoissa juoksua täytyisi tehdä enemmän. Onneksi Jenni kokeneena suunnistajana oli juoksuosuuksien vetäjä, ja minun oli helppo seurata perässä oikeaa reittiä ja mihin astua.
Koska uintiosuuksia oli se 24, sekosimme jo aivan alussa siitä, miten paljon olimme taivaltaneet ja miten paljon on vielä jäljellä. Sykemittaritkin antoivat vain osviittaa menneestä matkasta, sillä gps sekosi aina uinnin aikana (tosin jälkeenpäin katsottuna Suuntoni olikin ollut tosi hyvin jäljillä reitin kulusta). Kolmannella huoltopaikalla olimme saavuttaneet naisten kakkosparin, mutta he lähtivät huollosta omia menojaan ja jäimme silloin jälkeen. Matkaa oli vielä edessä n. 8 km. Näimme heidät ohimennen jälleen neljännessä huollossa, jolloin saimme kuulla, että enää jäljellä olisi yksi pidempi uinti ja yksi yli kilometrin juoksu. Päätimme, että aina kannattaa yrittää saavuttamista. Uintiin lähdettäessä he olivat jo puolessa välissä vesimatkaa. Meidän uinti kulki kuin unelma, ja saimme heidät kiinni rantautuessa. Kuljettu matka alkoi kuitenkin painaa, ja viimeinen juoksu oli vaikea, joten emme lähteneet kirimään vaan pysyttäydyimme heidän kannoillaan. Lisäksi maalin näkymistä sai taas odotella pitkän tovin ja aloin epäillä, riittäisivätkö rahkeeni minkäänlaiseen kiriin. Kiristimme juoksutahtia kuitenkin viimeisen 150 metrin aikana minkä pystyimme eivätkä kanssakilpailijamme onnistuneet siihen enää vastaamaan, joten saimme kuin saimmekin haltuumme toisen sijan aivan viime metreillä (vetotreeneistä oli siis ollut apua ;) ). Olimme todella onnellisia maaliin päästyämme ja kiitimme kilpasiskojamme hyvästä kisasta. Loppuaikamme oli n. 5:40 eli olosuhteisiin nähden hyvä. Ja voi sitä autuutta, kun saimme ottaa tuntikaupalla päällä olleet märkäpuvut pois ja pääsimme suihkuun! Suuremmilta vaurioiltakin vältyttiin, mitä nyt juomapussia pidelleet ilmastointiteipit olivat hiertäneet molemmat kyljet.
Suihkun jälkeen vuorossa oli palkintojenjako, jossa saimme omaksemme Haltin reput. Heti sen jälkeen lähdimme kohti Turkua ja fiilistelimme vielä matkan ajan hyvää kisaa. Näin seuraavana aamuna olo on edelleen hyvä, mitä nyt kaamea nälkä vaivaa koko ajan ja väsyttää, normaaleja rankan kisan lieveilmiöitä siis. Sykemittarini näytti kisan jälkeen palautumisajaksi 120 h, eli taidan kuunnella sitä ja kehoani ja vihdoin levätä ensi viikon ajan. Ja mikäs sitä on levätessä, kun perjantaina alkoi kesäloma. Luvassa on siis ainakin loistohetkiä meidän pian 1-vuotiaan pojun kanssa!
Porkkala swimrun oli hieno, mutta raskas kokemus ja voin lämpimästi suositella sitä kaikille! Järjrestelyt toimivat hyvin, ja reitti oli hyvin merkitty. Hurahdin kisan myötä swimruniin ihan täysin, ja hyvä sijoitus aina parantaa motivaatiota edessä oleviin kisoihin. Seuraava koitoksemme onkin syyskuun puolivälissä Solvalla swimrunissa, jossa matkat ovat ainakin saman mittaisia. Tätä ennen pitäisi vielä kisata Turku Triathlon Weekendin sprintillä. Vaihdoin matkan puolimatkasta lyhyempään, koska pitkiä kisoja on tähän mennessä ollut jo riittämiin ja haluan nyt lomallani ottaa hieman rennommin.
Tässä vielä statistiikkaa Porkkalan kisasta:
Kokonaismatka 35,2 km (tästä juoksua noin 30 km)
Keskisyke 170 bpm (korkea oli mutta jaksoin, tosin sykevaihtelutkin olivat suuria)
Kokonaiskulutus 2183 kcal
Aika 5:40 h
Lienee aika koota ajatukset eilisestä kisasta, joka oli joukkueellemme Team Vastavirralle ensimmäinen laatuaan. Kysessä oli siis Porkkala swimrun, johon lähdimme kisatoverini Jennin kanssa odottavissa merkeissä. Faktahan ennen tätä oli se, että kisaan valmistavat swimrun-treenit oli jäänyt kolmeen. Kävimme tekemässä viimeisen treenin tiistaina tutuissa Jäkärlän rivieran maisemissa, jossa juoksimme ja uimme vuorotellen hieman yli tunnin verran. Lisäksi testasimme varustelua, eli miten esimerkiksi juomapussi pysyy matkassa treenin ajan.
Itselläni oli koko viikon aika kovaa väsymystä ilmassa. Treeneihin ei oikein huvittanut lähteä ja keho tuntui tiiliskiveltä, joten jätinkin tiistaisen ainoaksi harjoituseksi ennen kisaa ja otin rauhallisesti. Yritin miettiä, mikä tähän lienee syynä: ehkä huono palautuminen Voimarinteen kisasta ja muutenkin harmitus siitä, ettei se kuuden tunnin raja mennytkään rikki. Kun takana on suht lyhyellä aikavälillä kaksi pitkää kisaa, Tukholman maraton ja Voimarinteen puolimatka, on se syönyt vähän voimia. Siksi lähdinkin Porkkalaan asenteella, että jos maaliin päästään niin hyvä. Tiesin, että Jenni on kovassa tikissä, joten toivoin etten olisi kovana hidasteena kisassa, se kun tehtiin alusta loppuun yhdessä.
Kisapäivän koittaessa fiilis oli kuitenkin hyvä. Lähdimme matkaan Turusta puoli seitsemältä ja perillä Upinniemen kasarmialueella olimme hyvissä ajoin pari tuntia myöhemmin. Haimme kisaan kuuluvat tarvikkeet eli kartat, numeroliivit ja pari energiageeliä ja veimme varusteemme säilytykseen. Yhdeksältä oli kisainfon aika. Siinä kävi ilmi, että juoksureitti olikin pidempi kuin alunperin oli tarkoitus. Ajattelimme, että se tuskin siinä konkurssissa haittaa :) Sitten vain varusteet päälle. Pakollisia varusteita kisassa oli kartta vedenkestävässä karttapussissa, ensiapuside vedenkestävästi pakattuna, kompassi, pilli molemmille kisaajille ja numeroliivi. Omina varusteita meillä oli lisäksi märkäpuvut, pullarit, lättärit, järjestäjiltä saadut uimalakit, pillillä varustettu juomapussi ilmastointiteipillä selkään kiinnitettynä ja tukku geelejä sekä tietenkin juoksukengät. Kaikkien varusteiden piti kulkeutua maaliin asti, joten oli siinä sumplimista, että miten virittää tämän kaiken. Jälkeenpäin ajateltuna olimme onnistuneet varusteiden kanssa kuitenkin hyvin. Itseltäni loppui tosin energiajuoma juomapussista jo puolimatkan jälkeen, mutta onneksi neljä juomapistettä pelastivat.
Lähtö tapahtui klo 10, ja osa kovakuntoisista joukkueista pyyhälsi matkaan kovaa vauhtia. Juoksua oli aluksi parisen kilometriä, jonka jälkeen koitti uintiosuus 1/24. Katsoimme jo alun juoksussa edessämme näkyvien naisjoukkueiden selkiä ja olimme varmoja, että olimme viimeisiä eli kuudensia. Paineita ei siis ollut, ja lähdimme tekemään vain ehjää kisaa.
Alussa uinti ja juoksu vuorottelivat lyhyiden välimatkojen saattelemana. Juoksupätkät olivat alle kilsan mittaisia, samoin uinnit. Aika kului ihan huomaamatta, mutta uintiin lähdöissä ja rantautumisissa oli petrattavaa. Itse kellahdin pari kertaa aika pahastikin kumoon liukkailta kallioilta veteen mennessäni ja rantautuessani, ja taisi siinä pari rumaakin sanaa saatella uimarin taivalta. Loppua kohden ymmärsin ottaa turhan hätäilyn pois, jolloin vaihdotkin sujuivat paremmin ja pahemmilta vaurioilta vältyttiin.
Matkan edetessä uintimatkat pidentyivät ja edessämme oli myös pidempi meripätkä (n. 500 m), jossa tuuli loi hieman sivuaallokkoa. Hyvin me siitäkin selvisimme, vaikka olo oli kuin peruskoneessa käyneellä sen jälkeen. Onneksi olimme vetäneet yhden avovesitreenin Littoistenjärvessä kovemmalla tuulella, niin oli sentään jonkinmoista tuntumaa aallokkoon. Siitä matka sitten jatkui, vuorotellen uintia ja juoksua. Maasto oli haastavaa: metsää välillä aivan ryteikössä ilman polkuja, kalliota, korkeuseroja. Reitti oli kuitenkin hyvin merkitty, joten sen suhteen suunnistustaitoja ei onneksi tarvittu.
Toisella juomapaikalla varmaankin noin puolessävälissä kisaa saimme kuulla, että olimme kolmas naisjoukkue. Olimme ihmeissämme, sillä edelleen luulimme pitävämme viimeistä sijaa. Ilmeisesti olimme ohittaneet pari joukkuetta jo ensimmäisellä uintiosuudella, sillä muutoin emme muita naisia edes nähneet. Joka tapauksessa mitaleista kamppaileminen toi mukavasti kilpailuhenkeä, ja juoksuvauhtimme taisi jopa piristyä hieman.
Kisan toinen puolisko sisälsi pidempiä juoksumatkoja, ja ne alkoivat hiljalleen tuntua kropassa. Meillähän oli koko matkan ajan pitkät märkäpuvut päällä ja lämpöä oli kuitenkin se +20 C, joten etenkin auringossa kuumotti aika paljon. Kun tähän lisätään vielä haastavat maastot, niin itse käväisin hämärän rajamailla jossakin kohtaa juoksua. Oli tuskaisen kuuma ja energiat aivan loppu. Niinpä kävelimme aina pahimmat ylämäet ja odotimme uintia kuin kuuta nousevaa. Teloin siinä hötäkässä jossain vaiheessa jalkanikin, kun se osui mutaan huonosti ja nilkka muljahti. Kipu ei kuitenkaan tuntunut niin pahalta, etten olisi voinut jatkaa juoksua. Toisena hetkenä märkäpukuni repesi reidestä, kun polulla olleen kaatuneen puun oksa viilsi sitä. Harmitus oli suuri, mutta eiköhän senkin ongelman saa vielä korjattua neopreeniliimalla.
Pitkien juoksujen jälkeiset uintiosuudet olivat mahtavia: keho pääsi viileään veteen ja jalat saivat kaivattua lepoa. Omalta osaltani loppumatka meni aika tasaisesti: siinä ei mitään enää mietitty, kunhan maaliin pääsee niin hyvä. Kaksi viimeistä juomapistettä tulivat kyllä kreivin aikaan kun omat juomat olivat tosiaan loppu, ja niissä viivyimmekin aina tovin. Kisan viimeiset kilometrit olivat jopa helpompia juomatankkauksen jäljiltä, joten onneksi puolivälin heikkous jäi vain väliaikaiseksi.
Uinti meiltä molemmilta kulki todella hyvin, ja saavutimme uintiosuuksilla joitakin miesjoukkueita. Yhdet kanssakilpailijamme sanoivatkin, että teillähän on loistava uintitahti. Lättäreillä uinti alkoi painaa vasta kolmen viimeisen uintiosuuden aikana, ja silloinkaan voimat eivät mitenkään täysin ehtyneet. Selvästi uinti oli yksi Team Vastavirran vahvuuksista :) Juoksussa sen sijaan itselläni oli vielä parantamisen varaa. Etenkin vaikeissa maastoissa juoksua täytyisi tehdä enemmän. Onneksi Jenni kokeneena suunnistajana oli juoksuosuuksien vetäjä, ja minun oli helppo seurata perässä oikeaa reittiä ja mihin astua.
Koska uintiosuuksia oli se 24, sekosimme jo aivan alussa siitä, miten paljon olimme taivaltaneet ja miten paljon on vielä jäljellä. Sykemittaritkin antoivat vain osviittaa menneestä matkasta, sillä gps sekosi aina uinnin aikana (tosin jälkeenpäin katsottuna Suuntoni olikin ollut tosi hyvin jäljillä reitin kulusta). Kolmannella huoltopaikalla olimme saavuttaneet naisten kakkosparin, mutta he lähtivät huollosta omia menojaan ja jäimme silloin jälkeen. Matkaa oli vielä edessä n. 8 km. Näimme heidät ohimennen jälleen neljännessä huollossa, jolloin saimme kuulla, että enää jäljellä olisi yksi pidempi uinti ja yksi yli kilometrin juoksu. Päätimme, että aina kannattaa yrittää saavuttamista. Uintiin lähdettäessä he olivat jo puolessa välissä vesimatkaa. Meidän uinti kulki kuin unelma, ja saimme heidät kiinni rantautuessa. Kuljettu matka alkoi kuitenkin painaa, ja viimeinen juoksu oli vaikea, joten emme lähteneet kirimään vaan pysyttäydyimme heidän kannoillaan. Lisäksi maalin näkymistä sai taas odotella pitkän tovin ja aloin epäillä, riittäisivätkö rahkeeni minkäänlaiseen kiriin. Kiristimme juoksutahtia kuitenkin viimeisen 150 metrin aikana minkä pystyimme eivätkä kanssakilpailijamme onnistuneet siihen enää vastaamaan, joten saimme kuin saimmekin haltuumme toisen sijan aivan viime metreillä (vetotreeneistä oli siis ollut apua ;) ). Olimme todella onnellisia maaliin päästyämme ja kiitimme kilpasiskojamme hyvästä kisasta. Loppuaikamme oli n. 5:40 eli olosuhteisiin nähden hyvä. Ja voi sitä autuutta, kun saimme ottaa tuntikaupalla päällä olleet märkäpuvut pois ja pääsimme suihkuun! Suuremmilta vaurioiltakin vältyttiin, mitä nyt juomapussia pidelleet ilmastointiteipit olivat hiertäneet molemmat kyljet.
Suihkun jälkeen vuorossa oli palkintojenjako, jossa saimme omaksemme Haltin reput. Heti sen jälkeen lähdimme kohti Turkua ja fiilistelimme vielä matkan ajan hyvää kisaa. Näin seuraavana aamuna olo on edelleen hyvä, mitä nyt kaamea nälkä vaivaa koko ajan ja väsyttää, normaaleja rankan kisan lieveilmiöitä siis. Sykemittarini näytti kisan jälkeen palautumisajaksi 120 h, eli taidan kuunnella sitä ja kehoani ja vihdoin levätä ensi viikon ajan. Ja mikäs sitä on levätessä, kun perjantaina alkoi kesäloma. Luvassa on siis ainakin loistohetkiä meidän pian 1-vuotiaan pojun kanssa!
Porkkala swimrun oli hieno, mutta raskas kokemus ja voin lämpimästi suositella sitä kaikille! Järjrestelyt toimivat hyvin, ja reitti oli hyvin merkitty. Hurahdin kisan myötä swimruniin ihan täysin, ja hyvä sijoitus aina parantaa motivaatiota edessä oleviin kisoihin. Seuraava koitoksemme onkin syyskuun puolivälissä Solvalla swimrunissa, jossa matkat ovat ainakin saman mittaisia. Tätä ennen pitäisi vielä kisata Turku Triathlon Weekendin sprintillä. Vaihdoin matkan puolimatkasta lyhyempään, koska pitkiä kisoja on tähän mennessä ollut jo riittämiin ja haluan nyt lomallani ottaa hieman rennommin.
Tässä vielä statistiikkaa Porkkalan kisasta:
Kokonaismatka 35,2 km (tästä juoksua noin 30 km)
Keskisyke 170 bpm (korkea oli mutta jaksoin, tosin sykevaihtelutkin olivat suuria)
Kokonaiskulutus 2183 kcal
Aika 5:40 h
 |
| Porkkala swimrunin reitti Suunto Ambitin mukaan, itse sekosin sijainnista jo alkumatkalla |
 |
| Kisainfossa riitti porukkaa. |
 |
| Vähän jännitti ennen lähtöä :) |
 |
| Toiseksi nopeimpien naisten kelpaa hymyillä. |
Mahtavaa menoa, tytöt! Kuulostaa niin kivalta lajilta, että tekisi mieli itsekin kokeilla :)
VastaaPoistaJuu suosittelen vahvasti, Salla :)
VastaaPoista