maanantai 6. marraskuuta 2017

Rikkonaisen kisakauden päätös: Rautaveden puolimaraton

Moikka! Pitkästä aikaa sain päivitettyä blogiakin. Hieman on ollut motivaatio-ongelmia treenaamisen kanssa, sillä jalan rasitusvamma katkaisi juoksutreenit yli kahdeksi kuukaudeksi heti Nuts Pallaksen jälkeen. Tähän varmasti osansa oli Pallas-viikonlopun aikaisilla päätöksillä. 30 kilometrin Nuts- polkujuoksu oli perjantaina ja mukavasti menneen kisan jälkeen puhkuin intoa, ja ilmoittauduin samaisena sunnuntaina järjestettyyn Turku trail cupin 8,7 kilometrin kisaan. Jo sunnuntaiaamuna totesin, että jalat ovat aika puhki, mutta lähdin kisaamaan ja oli se kyllä kova reissu. Juoksu kuitenkin kulki viimeisillä voimilla, ja lopulta kellotin ajan 49:28 ja ylsin jopa kolmannelle sijalle. Tmän jälkeen pidin parin viikon tauon juoksusta, ja kesälomailin hyvällä omallatunnolla.

Lenkille lähdin elokuun alussa, ja heti huomasin kipuilua oikean jalan säären sisäosassa. Yritin kuitenkin itsepintaisesti hölkkäillä, mutta kun lenkit keskeytyivät järkyttävään kipuun, päätin mennä lääkäriin. Magneettikuva sen paljasti: jalassa oli alkava rasitusmurtuma, ja sain saman tien tuliaisiksi lääkärikäynniltä vähintään neljän viikon juoksukiellon. Voin ihan suoraan myöntää, että harmitti niin vietävästi. Koska juoksu piti nyt jättää, päätin kaivaa maantiepyöräni naftaliinista (eli seinältä) ja aloin yhdistää avovesiuintia ja pyöräilyä parhaani mukaan. Yksi kesän lempitreeneistä olikin tänä aikana pyöräily Kakskerran järvelle, 2-3 kilometrin uinti avovedessä ja pyöräily takaisin, jolloin kilometrejä kertyi 35-40. Pidempiin pyöräilyreissuihin ei kyllä tarmo riittänyt, mutta tämän kaltaisiin siirtymisiin fillari oli omiaan. Sen ansiosta fillarikilsoja kertyikin elokuun aikana 311, mikä oli nollaan verrattuna aikamoinen lisäys. Lisäksi sain raahattua itseni salille vähintään kerran viikossa tekemään jalkavoimaa (mm. kyykyt) ja corea, ja hiljalleen voimatasot alkoivat nousta.

Uinti- ja pyöräilypalluroita riitti elokuussa

Elokuun lopussa yritin hölkkäillä ensimmäistä kertaa. Neljän kilometrin lenkki meni ok, mutta jalkakipu palasi sen jälkeen. Ei siis vieläkään toiveita juoksusta, ja lannistuin uudelleen. Samalla syyskuun kisasuunnitelmat alkoivat stressata. Olimme ilmoittautuneet mm. Solvalla swimruniin pitkälle matkalle, mutta alkoi näyttämään yhä epätodennäköisemmältä, että kisaan pääsisin. Lisäksi Turku trail cupin loput osakilpailut saivat jäädä, samoin muut juoksut. Pyöräilykauden lähestyessä loppuaan keskitin tarmoni uintiin, ja parhaimpina viikkoina kilometrejä kertyi altaassa tai avovedessä lähes 10. En ollut juurikaan käynyt uimassa alkuvuonna, joten nyt sain mahdollisuuden kehittää vauhtiani ja hiljalleen perustreenin vauhti laski jälleen alle 2:00 min/100 m ja vedotkin alkoivat kulkea vauhdikkaammin.

Uintipainotteinen syyskuu

Syyskuun lopussa jälleen uusi yritys hölkätä. Ja jälleen kipu, ei enää niin infernaalisena mutta kyllä se tuntui. Nyt alkoi jo olla kärsivällisyys koetuksella: enkö pysty enää koskaan juoksemaan, mietin, ja yritin keksiä vaihtoehdon peruskunnon ylläpitoon uinnin  ja salin lisäksi. Niinpä aloin kävellä vauhdikkaalla temmolla. Uimahalliin ja takaisin, välillä rattaiden kanssa. Hiljalleen ujutin kävelyn sekaan juoksua, ja yhdeksi lempitreenikseni muodostui 1 min kävelyä/1 min juoksua -yhdistelmä. Kovaa juoksu ei haitannut jalkaa, koska sain pidettyä askeleen kevyempänä ja tekniikan paremmin kasassa, joten tein juoksuminuutit alle 5 min/km-vauhdilla. Huomasin, että tämä toimii. Parhaimmillaan lenkit ylsivät 14 kilometriin ja mieliala alkoi kohota: ehkä en olekaan kahden kuukauden tauon jälkeen ihan rapakunnossa! Lisäksi kävin kerran suunnistamassa Turku-rasteilla ja nautin metsässä olosta (tosin harhauduin väärälle rastille ja sain hylätyn tuloksiin, mutta se ei haitannut). Lokakuun loppupuolella lähdin ensimmäiselle puhtaalle juoksulenkille, ja voi onnea, sillä jalka ei enää sattunut! Itkin lenkillä ilosta lähes kolmen kuukauden juoksukipuilun jälkeen.

Vihdoin juoksua!

Lenkkini olivat lokakuun loppupuolella pituudeltaan 4-14 kilometriä, joten yhtäkään kunnon pitkistä en ollut juossut Nuts Pallaksen jälkeen. Koska rakastan haastaa itseäni ja kaipasin todella lappujuoksuja, päätin ottaa riskin ja ilmoittautua pyhäinpäivänä järjestetylle Rautaveden maratonille. Tässä oli tosin taustalla syvempikin ajatus: juoksu kulki läpi Sastamalan ja viime marraskuussa pois nukkuneen, rakkaan äitini kotiseutujen, joten juoksu olisi samalla muisto äidille, kun järjestettiin osuvasti pyhäinpäivänä. Lähdin ajelemaan kohti Sastamalaa lauantaiaamulla yksin, ja intoa puhkuen. Tiesin, että jaksaisin juosta, mutta pientä epävarmuutta herätti jalan kunto ja etenkin se, mitä vauhtia uskaltaisin lähteä juoksemaan. Lenkkini olivat olleet tähän mennessä joko juoksu-kävelyä tai puhdasta hölkkää (vauhti >6:00 min/km). Päätin mennä joukon mukana ja itseä kuunnellen.

Tapahtumana Rautaveden maraton oli pienehkö, mutta toimiva kaikin puolin. Meitä puolimaratoonareita oli mukavasti, ja sain koko matkan ajalle onnekseni juoksuseuraa, mikä helpotti etenemistä. Tiesin jo ennalta, että maasto tulisi olemaan mäkistä, joten helpolla meitä ei päästettäisi. Lisäksi reitti kulki pitkälti pienempiä hiekkateitä, jotka olivat sateen ja plusasteiden jäljiltä mutaisia, mikä osaltaan vaikeutti menoa. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä oli aivan ihanaa olla kisaamassa! Ensimmäiset kilometrit menivät kepeästi 5:10-5:20 min/km -vauhtia. Puolivälin jälkeen mäet alkoivat tehdä tehtävänsä ja keskivauhti hieman tippui, ja kyllä se pitkien lenkkien vähyyskin alkoi tuntua. Meillä oli kuitenkin hyvä neljän juoksijan porukka, joka jaksoi pitää tasaista, 5:30 tuntumassa olevaa vauhtia yllä. Noin kolme kilsaa ennen maalia kilpailija minussa heräsi: juoksin kolmen naisen kanssa ja päätin ottaa pienen kaulan kilpasiskoihin. Sykkeet olivat jo nousseet aika koviksi, mutta sain pinnistettyä pienen loppukirin ja otettua eron. Aikakin jäi reilusti alle kahden tunnin ollen 1:56:27. Maalissa taisi vierähtää pieni onnen kyynel. Vastoinkäymisten jälkeen pääsin kisaan ja vielä maaliinkin. Lisäksi ajankohdasta ja paikasta johtuen sain koota itseäni tunneryöpyn jälkeen, kun muistot tulivat pintaan.


Ostin Hokan Clifton 3:set jalkavamman jälkeisiin lenkkeihin. Toimii, mutta ei ole kyllä vauhtikenkä. Ja saivat Rautavedellä harmaan mutavärityksen :)

Maalin jälkeen mukaan mitali, Tyrvään ruisleipä ja suihkuun, ja sitten kotiin. Tsekkasin tulokset ja huomasin ilokseni olleeni sijalla 5/18 naisten yleisessä sarjassa, joten kannatti ottaa loppukiri. Onnistunut juoksu toi mukanaan euforian, joka kantaa edelleen. Rikkonainen kausi sai sittenkin hyvän lopun! Lisäksi päätin, että otan pyhäinpäivän Rautaveden juoksun perinteeksi, ja ehkä ensi kerralla vuorossa voisi olla jo täyspitkä matka. Tästä on hyvä jatkaa peruskuntokauteen juoksumääriä kasvattaen.

Vielä kolme oppia rasitusvammasta:
1. Älä juokse, mikäli yhtään tuntuu kipuilua. Se vain pitkittää toipumista.
2. Kävely tai kävely-juoksu -yhdistelmätkin ovat hyvää pk-treeniä
3. Luota siihen, ettei juoksukunto romahda hetkessä (tai edes kolmessa kuukaudessa)

Tästä on hyvä jatkaa marraskuun treeneihin. :)








torstai 8. kesäkuuta 2017

Sitä sun tätä ja polkujuoksua

Moikka!

Pitkästä aikaa päätin päivittää tekstiä tänne blogin puolelle. Alkuvuosi on liikunnan osalta sisältänyt otsikon mukaisesti vähän sitä sun tätä. Olen treenannut korkeushyppyä, käynyt pariin otteeseen kisoissakin hyppäämässä vähällä treenillä ja huonolla menestyksellä, miettinyt aloittavani pitkien ratajuoksujen treenaamisen, luopunut ideasta, käynyt ilman tavoitteita lenkillä ja lopulta aloittanut juoksukisakauden yllättävänkin ajoissa (Karhu-viestissä huhtikuussa). Niin, tästä ehkä saattaa olla huomattavissa se, etten oikein tiedä, mitä aion tänä kesänä tehdä. Kalenterissa on ainoastaan kaksi täysin varmaa kisaa: Forssan Suvi-illan puolimaraton 17.6. ja Nuts Pallas 31 km 14.7. Puolimaratonille lähden vähän ristiriitaisin tunnelmin, sillä en ole yhtään varma juoksukunnostani vähäisen treenin vuoksi, mutta ainahan sitä täytyy lähteä ennätystä jahtaamaan. Nuts Pallas on sen sijaan tämän kesän ehdoton kohokohta: lähdemme matkaan hyvän juoksuystikseni Sallan kanssa puhtaasti fiilistelemään Lapin luonnon kauneutta. Ensi meillä oli ajatuksena startata 55 km:n matkalle, mutta onneksi valitsimme lyhyemmän reitin, sillä orastava paniikki olisi tosiaan alkanut jo tässä vaiheessa näillä juoksukilometreillä (tänä vuonna vain n. 500 kilometriä).

Nuts Pallastakin silmällä pitäen olen alkanut juosta yhä enemmän epätasaisessa maastossa metsissä, joka on mukavaa paitsi jaloille, myös henkisesti. Juoksutekniikkani kivien ja kantojen seassa ei todellakaan ole parhaimmasta päästä, mutta onneksi hyppy- ja loikkaharjoitukset ovat tuoneet edes vähän voimaa askeleeseen, ja välillä voi saada jopa tunteen lennokkaasta juoksusta. Koska minun on näköjään mahdoton treenata mitään ilman tavoitekisaa, päätin osallistua elämäni ensimmäiseen polkujuoksukisaan, joka järjestettiin eilen Piikkiössä. Kyseessä oli Piikkiö Trail, joka on yksi Turku Trail cupin osakilpailuista. Valittavana oli kolme matkaa (4 km, 8 km ja 12 km) ja valitsin näistä keskimmäisen. Päivällä vielä satoi, mutta onneksi sade laantui iltaan ja kisastarttiin mennessä. Maaston liukkaudesta kuitenkin varoiteltiin, mutta päätin luottaa Irockieni pitävyyteen ja hyvin kengät tehtävänsä taas hoitivat.

Kisareittinä oli Piikkiön kehityksen talolta lähtevä luontopolku, joka oli pituudeltaan noin 4 km ja jota meidän porukka juoksi ympäri kahteen kertaan. Reittiä kuvailtiin mäkiseksi, ja sykkeet lähtivät todella nousemaan heti ensimmäisessä nousussa. Mielestäni Piikkiön luontopolku oli täydellinen polkujuoksuun: koko matka oli oikeaa polkua korkeusvaihteluineen, välillä kiviä ja kunnon juurakkoakin jonkin verran. Ensimmäinen kierros meni ohi todella nopeasti, koska keskittyminen oli maastossa koko ajan. Meitä oli kolmen naisen porukka, joka piti tasaista ja mukavan nopeaa vauhtia yllä. Toisella kierroksella nousumetrit alkoivat jo jonkin verran tuntua jaloissa, välillä jalat tuntuivat taas todella vahvoilta ja askel oli kepeä. Sain toisen kilpasisareni kanssa aikaiseksi vielä kunnon loppukirin heinikkoisella viimeisellä suoralla, ja maalissa tuntui että lyhyehköstä matkasta huolimatta jotain tuli tehtyä. Aikaa matkalla kului 44:48 (oma mittari näytti matkaksi 7,6 km), ja olin yllättynyt, kuinka rivakasti selviydyin reitiltä. Lähdin kisapaikalta pian saunaan ja lämmittelemään, joten en jäänyt seuraamaan lopullisten tulosten julkaisua. Todellinen yllätys tulikin tänään, kun katsoin tuloksia netistä ja huomasin sijoitukseni naisten sarjassa olleen 3. ja toisenkin sijan jääneen vain 9 sekunnin päähän. Tästä tietenkin sain aivan uutta puhtia kesän kisoja ajatellen, ja nyt suunnitelmissani on osallistua Trail cupin osakilpailuista ainakin Maarian ja Parmaharjun kisoihin. Samalla eilinen juoksu oli hyvää valmistautumista Lapin korkeuseroihin, tosin tulevaa varten täytyy vielä tunkata monta mäkeä :)

Lisätietoa Turku Trail Cupista löytyy täältä: http://turkutrailcup.com/

Piikkiö Trailin reittiä (kuva: turkutrailcup.com)


maanantai 2. tammikuuta 2017

Liikuntavuosi 2016 ja uusi harrastus vuodelle 2017

Moikka!

Pitkähiljaiselo blogin osalta lienee syytä lopettaa, ja päivittää hieman nykyisiä fiiliksiä liikunnan osalta. Vuoden loppu ei ole ollut mitenkään urheilun täyteinen, sillä henkinen kuorma kävi
 turhan raskaaksi, kun jouduin saattelemaan rakkaan äitini haudan lepoon ja ajatukseni liikkuivat muualla kuin treeneissä. Nyt on jälleen hieman enemmän energiaa miettiä liikuntojakin ja urheilun ensi vuotta.

Viime vuoden lopulla liikunnat vähenivät 3-4 tuntiin viikossa, joten ennätykset jäivät tuntien osalta väliin.


Urheiluvuosi 2016 oli kohtalainen: sain tehdä paljon kivoja juttuja, joista päällimmäisenä mieleen jäivät swimrun-kisat. Epäonnistumisiakin oli, ja juoksu ei vahvan kevään jälkeen oikein kulkenut. Ilmassa oli hieman motivaatio-ongelmia ja jonkun verran varmasti myös ylikuntoa. En käynyt Solvallan swimrun-kisan jälkeen yhdessäkään juoksukisassa, vaan lähinnä nautiskelin hitaista metsälenkeistä Ruissalon ja Paimion poluilla. Vauhtikestävyystreenit jäivät nekin väliin lähes kokonaan, ja oletin juoksukuntoni romahtaneen täysin.

Näin ei kuitenkaan täysin käynyt, sen totesin uudenvuoden aattona pinkaistussa Liedon uudenvuoden juoksussa. Lähdin juoksuun ystäväni kanssa, ja päätimme juosta mukavalla vauhdilla välttäen liikoja rypistyksiä. Pystyimme lähes koko juoksun ajan juttelemaan, joten vauhti ei karannut käsistä 11 km:n matkalla. Olin positiivisesti yllättynyt jaksamisestani: aikaa matkaan kului 57:45, eli kuutisen minuuttia vähemmän kuin kaksi vuotta takaperin. Mikä parasta, sykkeeni pysyi keskimäärin aerobisella kynnyksellä tuolla 5:15 km-vauhdilla, joten en joutunut rutistamaan itsestäni liikoja tehoja ja palautuminenkin oli sen vuoksi nopeaa. Juoksu oli kaikin puolin mukavaa.

Tämä tulee olemaan näkymä aika pitkälti ensi kesänä. Kuva on ensimmäistä korkeushyppytreenistäni syyskuulta. Olo on edelleen kuin norsulla posliinikaupassa :)

Liedon juoksu jäänee viimeiseksi kisaksi vähään aikaan, sillä ensi vuoden suunnitelmani sisältävät myös muuta kuin kestävyysurheilua. Olen nimittäin syksyn mittaan aloittanut uudestaan 18 vuoden takaisen harrastukseni korkeushypyn, ja ensi kesänä tavoitteena olisi kisata ainakin SAUL:n kilpailuissa. Pitkän kestävyysjuoksutaustan ja hitaiden vauhtien jälkeen harjoittelun aloittaminen on ollut nihkeää, mikä lisää sisua entisestään. Olen käynyt pariin otteeseen Kupittaan hallilla hyppäämässä, ja olo on ollut kuin norsulla posliinikaupassa. Jotain on kuitenkin lihasmuistissa jäljellä, sillä tekniikka ei ole täysin hajalla. Liikuntakevääni tulee siis sisältämään paljon loikkia, hyppelyitä, nopeustreeniä ja korkeushyppyä sekä lisäksi räjähtävää lihasvoimaa.

En kuitenkaan aio täysin hylätä kestävyysurheilua, sillä olen jo ilmoittautunut ystäväni Sallan kanssa Nuts Pallaksen 30 kilometrin matkalle. Lisäksi tavoitteena olisi ainakin yksi swimrun-kisa myöhemmin kesällä. Pidemmät lenkit siis pysyvät ohjelmassa mukana, mutta tulevat olemaan poluilla tehtäviä ja enemmän tukevia kuin pääharjoitteita. Lisäksi yritän päästä kerran viikossa edelleen uimaan, jotta siinäkin pysyvät tekniikka-asiat mielessä. Aikamoisen muutoksen tämä kuitenkin vaatii ajattelutavassa, sillä esimerkiksi tuntimäärät tulevat ensi kesänä automaattisesti laskemaan.


sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Hyvän mielen Solvalla swimrun 24.9.2016

Moikka!

On taas perinteisen kisarapparin aika. Kirjoittelen tätä otsikon mukaisesti hyvällä mielellä, sillä Solvallan kisa oli tältä erää viimeinen tämän vuoden puolella, ja kesä ei swimrunin osalta ole mennyt ihan nappiin. Saldona on Porkkalan keskeytyksen vuoksi vain yksi maaliintulo Lake to lake-swimrunissa (rappari täällä) plus muutamia ja kivoja treenejä. Senkin vuoksi odotukset Solvallan kisalta olivat kovat, ja pidimme täysin mahdollisena viime vuoden ajan reipasta parantamista (viime vuoden kisarappari täällä).Valmistautumista kuitenkin varjosti hieman Porkkalassa vaurioituneen Jennin jalan kunto: mikäli nilkka esim polulla meni väärään asentoon, näki hän edelleen tähtiä, joten varovaisuutta oli korostettava. Itseltäni oli valmistautuminen mennyt hyvin, mutta keskiviikkona sain kovan yskän ja kurkkukivun, ja torstaina olikin jo ääni pois. Vielä perjantaina aprikoimme, että joudummeko vaihtamaan matkan lyhyeen, mutta päätimme kaikesta huolimatta startata pitkälle ja edetä maltilla, jotta keuhkoni eivät joudu liian koviin koettelemuksiin.

Lauantaiaamunna kohti Nuuksiota starttasimme hyvällä meiningillä, joka meillä on oikeastaan aina. Matka sujui nopeasti, ja pääsimme kisapaikalle moikkaamaan mm. triathlonseurakavereitamme, jotka menestyivätkin hienosti itse kisassa. Kisainfo ja ei kun märkkärit ja muut varusteet päälle tietoisena siitä, että näissä vietetään koko päivä. Startti oli klo 10 ja matkaan lähti ilahduttavan paljon lajista kiinnostuneita, pitkälle matkalle varmaankin noin 50. Otimme alun rauhallisesti, kuten sovimme, emmekä lähteneet rynnimään kärjen taakse (tosin vauhti taisi olla niin kovaa, ettei sinne ollut asiaakaan :D). Ensin edessä oli hieman yli 2 km juoksua, jonka jälkeen ensimmäinen uinti. Meillä oli uinteja varten oranssi vetoköysi jälleen mukana, mutta pidin sen ensimmäisen uinnin ajan lanteillani odottamassa. Kävi taas hyvin nopeasti selväksi, että Jennillä uinti kulki ja itselläni ei. Sanoinkin Jennille heti uimaan noustessa, että ensi uinnilla minä köyden jatkoksi, että päästään tehokkaasti eteenpäin. Ja tätä kaavaa käytimme lähes kaikissa uinneissa. Jenni edellä, minä köyden päässä takana kuitenkin niin, että köysi oli löysällä eikä Jennin tarvinnut vetää, mutta sain itse hyödyn kun en joutunut suunnistamaan ja pystyin keskittymään itse uintiin.

Ensimmäisen uinnin jälkeen uinnit sujuivatkin kuin unelma. Jennillä on todella kova uintikunto, ja etenkin pidempien uintien aikana saavutimme lähistöllä olevia muita kisaajia ja menimme usein myös ohi. Nuuksion järvet olivat edelleen ihanan puhtaita, mutta vähän liiankin raikkaita. Vesi oli nimittäin todella kylmää (+12 C), ja se alkoi tuntua kangistumisena etenkin kisan loppupuolella. Ensin alkoivat jäätyä kasvot ja sormet ja usein sen jälkeen jalat. Onneksi etenkin pidemmät juoksut lämmittivät kroppaa, mutta täytyy sanoa, että eilinen 6 km taisi rehellisesti olla kesän viimeiset uinnit avovedessä :D Mietimme, että vesi oli todella paljon kylmempää kuin viime vuonna, mutta kisan jälkeen meille kerrottiin, että tämä on normaali lämpötila ja viime vuosi oli lähinnä lämmin poikkeus. Syksy on siis tullut uimareillekin!

Uinnin kulkivat dieselveturin lailla, ja juoksukin alkoi kulkea ensimmäisen kierroksen jälkeen. Pitkän matkan kisaajat kulkivat ensin sprintin reitin (11,3 km juoksua ja 2,4 km uintia) ja jatkoivat sitten toiseen suuntaan pidemmälle kierrokselle. Tarvitsimme siis yli kympin tarpomista lämmetäksemme, mutta onneksi heti pidemmän kierroksen alussa luuloja veivät pois yhteensä kolmet portaat, jotka johdattivat ylös kallioille. Tulipa tehtyä viikon porrastreenit samassa, mietimme kun kiipsimme jomottavin reisin ylös. Toisen kierroksen puolivälissä kroppaan tuli välillä kokonaisvaltainen hyvän olon tunne ja mahtava fiilis siitä, kuinka hienoa on juosta täällä kauniin luonnon keskellä. Metsässä juoksu oli haastavasta reitistä huolimatta kivaa ja helppoa, eli kesällä tehdyt polkulenkit tuottivat selvästi tulosta, vaikka petrattavaa toki olisi edelleen. Muutoinkin fyysisesti kisa meni kokonaisuudessaan hyvin. Viime vuoden kisarapparissa kerroin jalkojen jomotuksesta ja kovasta väsymyksestä, joita koin reitin aikana. Nyt niitä ei tullut vastaan muuten kuin aivan lopussa, vaan juoksu tuntui oikeasti hyvältä. Tosin yskä alkoi muistutella ihan tosissaan itsestään kisan loppukilsoilla ja etenkin kavutessamme sitä kaameaa laskettelurinnettä ylös, mutta muutoin fyysisesti fiilis oli hyvä. Vältyimme suurilta vastoinkäymisiltä, ja kaaduimmekin molemmat vain kerran huomion herpaannuttua haastavimmilla polkuosuuksilla. Onneksi vältyimme pahemmilta loukkaantumisilta tällä kertaa.

Hyvän olon tunne ja endorfiiniryöppy tietoisena siitä, että me selätämme tämän, alkoi kavuttuamme laskettelurinteen ylös. Siitä laskettelimme vielä n. 300 m maalialueelle, ja olimme koko matkan yhtä hymyä. Pääsimme kaikkiin tavoitteisiimme: starttaamaan pitkälle matkalle, maaliin ja vieläpä alle seitsemän tunnin (paransimme aikaamme viime vuodesta n. 15 min), vaikka olimme puolikuntoisia ja lähtö oli tosiaan vaakalaudalla. Maalissa oli helppo hymyillä, vaikka ihan voittajia ei oltukaan (sijoitus oli naisten sarjan 6.). Tämä oli loistava päätös kesän kisakaudelle, ja nyt on aika viettää pieni ylimenokausi ja sen jälkeen muuttaa hieman treenin suuntaa, tästä kuitenkin myöhemmin lisää :)
Onnelliset maaliintulijat
Muutama kalori tuli poltettua, mutta selvästi pk:lla mentiin

tiistai 16. elokuuta 2016

Lake to lake swimrun 14.8.2016

Moikka!

Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt jo tovi, ja sen jälkeen sattunut ja tapahtunut monenlaista. Yksi kauden päätavoitteistamme eli Porkkala swimrun kisattiin heinäkuun lopussa. Valmistelut olivat menneet hyvin, treeni kulki, ja kisakin lähti mukavasti käyntiin, kunnes jouduimme ennen puoliväliä lopettamaan leikin kesken. Jenni satutti nilkkansa todella pahasti kaatuessaan eräällä kalliolla ja horjahtaessaan veteen. Jalka ei enää lopulta kestänyt juoksuaskelia, ja niinpä Team Vastavirran matka päättyi kirjaimiin DNF. Arvatkaapa, miten paljon harmitti! Onneksi Jenni on kuntoutunut hyvin, ja jalka toivottavasti kestää pidempääkin rääkkiä viimeistään Solvallan pitkässä kisassa syyskuun lopulla. Olimme kuitenkin jo aikoja sitten ilmoittautuneet ensimmäistä kertaa järjestettyyn Lake to lake swimruniin, joka siis kisattiin sunnuntaina. Jenni ei päässyt parikseni, mutta onneksi sain häntä sijaistamaan varamiehen, Mikon, jonka kanssa olimme tehneet porukalla yhteisiä treenejä muutamaan otteeseen. Mikko on todella nopea uimaan ja juoksukin kulkee, joten tiesin, että saan hyvän parin kisaan. Etukäteen hieman hermostutti tosin kisan luonne: Espoossa järjestetyssä swimrunissa valittavana oli vain lyhyt matka, eli hieman yli kymppi juoksua ja 2,2 km uintia, mikä oli tällaiselle pitkiä swimrun-taipaleita koluamaan tottuneelle luonteeltaan sprintti. Kovaa siis piti mennä.


Ennen kähtöä mietityttää, kuva Jani Kiri.
Lähtöviivalla on iloista porukkaa. Kuva Järvestä järveen swimrun FB
Kaunista maisemaa riitti maassa ja vedessä. Kuva Jani Kiri.


Rantautumiset eivät ole koskaan olleet se vahvin osa-alueeni :) kuva: Jani Kiri
Matkat olivat rapsakan lyhyitä.



Lähdimme Mikon kanssa aamuyhdeksältä kohti Espoon Luukin kartanoa hyvillä fiiliksillä. Ilma oli mitä parhain swimrunnomiselle: reilusti alle 20 astetta lämmintä, pilvistä tai sadekuuroja. Lähtöpaikalla tunnelma oli hyvä, ja vedimme märkäpuvut päälle trooppisessa pukuhuoneilmastossa. Otin pari geeliä mukaan, pakkasin ensiapusiteen ja kartan vedenpitävään pussiin puvun sisälle, lättärit ja pullarit mukaan ja avot, olimmekin valmiita lähtöön. Lähtö oli klo 12, ja jo heti aluksi kävi selväksi että nyt mennään eikä meinata. Ensimmäisen juoksukilsan vauhdiksi tuli 4:45 min, mutta meno oli jähmeää. Olisi ehkä kannattanut verrytellä edes vähän :D ensimmäisessä uinnissa kävi nopeasti selväksi, että uinti kulki todella hyvin, ja ohitimme useita kisailijoita sen aikana. Päätimme jo heti aluksi, että otamme köyden käyttöön uinneissa, jotta saamme pidettyä vauhtia yllä. Mikko siis veti ja minä seurasin, jolloin sain keskittyä uintiin eikä tarvinnut huolehtia tähystyksestä. Köysi jätettiin myös useisiin juoksuihin, jotta vältyimme edestakaisin irroittelulta ja kiinnittämiseltä. Ihan hyvä taktiikka mielestäni. Juoksu oli kuitenkin vielä puolivälissäkin tahmeaa, ja aloimme lämmetä vasta reitistä ollessa takana jo 2/3. Kärki meni menojaan, ja keskityimme omaan tahtiin, tosin muutaman parin kanssa oli kissa ja hiiri-leikkiä aika ajoin, mikä lisäsi fiilistä. Kaiken kaikkiaan reitti oli mukava: se kulki pitkälti Luukin ulkoilualueen poluilla, joissa oli myös mukavan teknisiä osuuksia: juurakoita, kaatuneita puita, kalliota, nousuja ja laskuja. Muutenhan elämä olisi käynyt tylsäksi. Osa nousuista sai jalat hapoille ja muistutti jälleen siitä, että metsässä juoksua pitäisi harrastaa enemmän, mutta muuten fiilis oli hyvä. Uintiosuudetkin menivät mukavasti sopivan viileässä järvivedessä, tosin osa rantautumisista oli aikamoisen upottavaa mutavelliä, mutta siihen on jo näissä karkeloissa tottunut.

Sprintistä kertoi myös se, että sykkeet heiluivat todella korkealla, ja jälkeen päin katsoin, että keskisyke oli 168 ja maksimi kävi reilusti 180:n paremmalla puolella. Sykkeet tasaantuivat kuitenkin uintiosuuksilla. Jalat alkoivat tosiaan pelittää kunnolla vasta reilusti puolivälin jälkeen, ja matka loppui pitkälti kesken. Maaliin tulimme ajassa 1:50, eli alitimme selvästi salaa tavoitteenani pitämän kahden tunnin rajan. Sijoituksemme oli sekasarjassa 7., tosin sijat 4-8 tulivat maaliin minuutin sisällä, eli erot olivat hyvin pieniä. Sen sijaan kolmen kärki meni omia menojaan, ja ihailen kyllä sitä lennokkuutta, joka näiden parien askeleessa on noinkin vaikeissa maastoissa.

Maaliin pääsyn jälkeen oli aika riisua rakas märkkäri pois ja käydä suihkussa sekä fiilistellä vielä hetki tunnelmia ennen kotiin lähtöä. Kisa oli ehkä minun tapaiselle diesel-koneelle liian lyhyt, mutta esimerkiksi swimrunia kokeilevalle erinomainen valinta. Järjestelyt pelasivat erinomaisesti ja kokonaisuudessaan päivä oli loistava. Erityiskiitos kuuluu vielä kisaparilleni Mikolle, joka pääsi näin pienellä varoitusajalla mukaan. Seuraavaksi iloitellaankin swimrunin parissa Nuuksiossa syyskuussa, tosin saattaa olla, että jokin kisa on vastassa sitä ennenkin. On tää vaan niin kivaa!!!


maanantai 4. heinäkuuta 2016

Voimarinteen perusmatka 2.7.2016

Oman kellon mukaiset väliajat

Uinnin lähtö, porukkaa riitti

Kisa ohi, seuraavaksi Jennin kanssa katse kohti swimrun-hullutteluja!

Vihdoin on triathlonkesäkin startattu Voimarinteen perusmatkan muodossa. Matka on minulle ensimmäinen laatuaan, sillä olen aikaisemmin tahkonnut triathlonin puolella vain sprinttejä ja puolimatkoja. Odotinkin kisapäivää innolla, tosin myös hieman kauhulla. Suurin murheeni oli vähiin jäänyt pyöräily. Tämän vuoden saldoksi on kertynyt tasan neljä fillarilenkkiä ja n. 150 km, joten harjoittelun puutteesta olen kärsinyt sen suhteen. Lisäksi tein ennen lauantaita yhden ainoan pyörä-juoksu-vaihtotreenin, kun juhannusaattona hölkkäsin n 3 km Kakskerran 42 km:n pyörälenkin jälkeen. Kun soppaan vielä lisää maratonin jälkeisen hyvin vähäiset ja ainoastaan kevyistä lenkeistä koostuneen juoksuharjoittelun, lähtökohdat eivät olleet parhaat mahdolliset. Lähdin kuitenkin luottavaisin mielin metsästämään epävirallista tavoitettani eli alle kolmen tunnin aikaa, sillä uskoin, että pystyn juoksulla pelastamaan pilallemennyttä  pyöräosuutta.

Sain taas meidän perheen pojat kannustusjoukoikseni ja suuntasimme lauantaiaamuna kohti Karkkua auto täynnä fillaria, triathlonkamaa, lastentarviketta ja rattaita. Jo aamulla sää oli aurinkoinen ja tiesi hellekisaa. Onneksi paikan päällä puhalsi virkistävä tuuli. Laitoin vaihtopaikan valmiiksi, ja treffasin treenikavereita, joita myös oli mukavasti paikalla. Meitä turkulaisnaisia oli viisi samassa sarjassa kilpailemassa, joten matkan varrella näkyi tuttuja kasvoja ja huutoja, mikä toi kivasti lisätsemppiä.

Kävimme siinä ennen kisaa Jennin kanssa läpi tärkeimmät kuulumiset, ja pian kävikin kutsu jo veden ääreen. Kisaajia perusmatkalla oli reilusti yli 100 ja kaikki lähtivät samaan aikaan uimaan, joten yritin välttää pesukone-efektiä ryhmittymällä aivan oikeaan reunaan. Reitti kulki myötäpäivään, joten jouduin hieman kiertämään poijulle, mutta valitsin sen mieluummin kuin kanssakisaajien potkut naamalla :) Strategia oli hyvä, sillä ainoat kosketukset muihin kisaajiin tuli kääntöpoijuilla, joille kaikki luonnollisesti rynnivät samaan aikaan. Löysin kuitenkin nopeasti oman linjani, joten se ei tuottanut vaikeuksia. Suuremman ongelman toivat mukanaan vuotavat uimalasit, joiden toinen linssi oli aivan täynnä vettä ensimmäisen kierroksen lopuksi ja haittasi samalla näkyvyyttä aika pahasti. Sain korjattua ongelman rantautuessani ennen lähtöäni toiselle kierrokselle, mutta kyllähän onnettoman näkyvyyden huomasi jälkeenpäin siksakkina kartalla.

Kokonaisuudessaan uinti oli aika perustekemistä. Jalat eivät liikkuneet edelleenkään, vaikka perusmatkalla niitä ei tarvitse kummemmin säästellä (pitänee vihdoin opetella potkut avovedessäkin), mutta tästä ja ylimääräisestä matkasta huolimatta rantauduin vedestä oman kellon mukaan ajassa 29:15. Uinnin jälkeen oli todella jyrkkä ylämäki vaihtoalueelle ja uinnin väliaika otettiin vasta sen päällä, joten virallinen uintiaika painui 31 minuuttiin. Sitten märkkäri pois, pyöräkamppeet päälle ja menoksi parin minuutin vaihdon jälkeen. Lähdin pyörittelemään tasaisella n. 30 km/h- vauhdilla ja ai että se tuntuikin helpolta. Mukavaa olikin siihen asti, kun huomasin, että tässähän poljettiin mukavaan myötätuuleen ja takaisin tullessa onkin vähän eri juttu. Vaikka pyöräily oli selvästi heikoin lenkkini, onnistuin edes joten kuten pitämään sijoitukseni ja saavuin kääntöpaikalle ajassa 39 min. Edessä oli siis "vain"vastatuuliosuus kunnon mäkineen, Voimarinteen reitti kun on sekä pyöräilyn että juoksun osalta kaikkea muuta kuin tasainen. Joskus 30 kilometrin kohdalla alkoi vastatuulivääntö jo hieman tuntua toisessa takareidessä, mutta onneksi siitä ei äitynyt pientä jomotusta pahempaa kipua. Mutta oli se raskasta! Himmailin tarkoituksella jossakin 35 kilometrin kohdalla vauhtia edes vähän, jotta juoksuosuudesta ei tulisi täyttä tuskaa. Pyöräilyyn turhaantui aikaa 1:23 ja risat. Taas parin minuutin vaihto ja sitten juoksemaan.

Juoksu oli itselleni etukäteen vahvin laji, ja ajattelin pääseväni hyvänä päivänä jopa 50 minuutin tietämille kympin osuudella. Ne tavoitteet sai kuitenkin heittää roskakoppaan, sillä juoksun alkaessa aurinko porotti täydeltä taivaalta ja lämpötila oli jo helteen puolella. Tuoreilla jaloilla olisi tuo 50 minuuttiakin ollut mahdollinen, mutta ei pyörän jälkeen. Niinpä päätin vain tehdä mahdollisimman tasaisen suorituksen, oli aika mitä hyvänsä. Juoksun alkaessa jalat olivat kuin sementtiä, mutta vetreytyivät onneksi lievässä alamäessä. Olo oli hieman huono ja pelkäsin, että käykö nyt samalla tavalla kuin Tukholman maratonilla eli geelit tekevät tepposet. Ensimmäinen kierros olikin aikamoista taistelua, varsinkin kun 5 km:n edestakaisella reitillä paluumatka oli pitkälti ylämäkeä. Onneksi puolen välin huollossa oli tarjolla merisuolaa. Otin sitä pienen määrän ja kulautin energiajuoman kanssa. Olo koheni heti ja juoksukin alkoi olla taas ihan mukavaa. Sain jopa kiinnitettyä hieman huomiota juoksuasentoon, joka oli päässyt retkahtamaan mataamisen puolelle juoksun alussa. Askel eteni, mutta tehty matka ja kuumuus alkoivat painaa. Olin kyllä onnellinen päästessäni viimeiseen nousuun, jonka jälkeen häämötti maali. Jalat taisivat voimaantua jopa pieneen loppukiriinkin, mutta kokonaisuudessaan kympin juoksuaika jäi 55 minuuttiin.

Maaliin päästessäni olin todella iloinen, kun vilkaisin kellooni: alitin selvästi tavoitteeni, ja ajakseni ensimmäiseltä perusmatkalta tuli 2:52:41, jolla ylsi sijoitukseen 13/38. Huomioiden heikko pyöräkunto ja erittäin lämpimät olosuhteet olin todella tyytyväinen suoritukseeni. Kaksi kertaa Voimarinteellä aikaisemmin kisailleena (edellisen puolimatkan rappari täällä) en voi kuin kehua järjestelyitä. Reitti on haastava sekä perusmatkalla että puolikkaalla, mutta kaikin puolin miellyttävä ja huolto pelaa. Lisäksi kilpailijoille tarkoitettu ruoka oli hyvää (näin kannustusjoukkoni kertoivat) ja sauna- sekä suihkumahdollisuudet loistavat.

Pidin sunnuntain kokonaan lepoa, ja kroppa tuntuu jo hyvin palautuneelta eli tästä viikosta tulee varmaankin aika parus treeniviikko. Ohjelmassa olisi ainakin polkujuoksua, portaita ja lihaskuntoa, toivottavasti myös uintia. Niin ja tietenkin swimrunia, meillähän on jo kolmen viikon kuluttua ensimmäinen kisa :)




maanantai 20. kesäkuuta 2016

Hyvän meiningin viikko

Moikka!

Kuten viime kirjoituksessani kerroin, olen tuskaillut aika paljon Tukholman maratonin jälkeen motivaation puutteesta etenkin juoksuun liittyen. Niinpä päätin keskittyä muuhun liikkumiseen, ja viime viikko olikin treenin puolesta ihanteellisen monipuolinen. 26 höntsäjuoksukilometrin (suurimmaksi osaksi kilometrit kuluivat rattaiden kanssa) lisäksi se sisälsi 35 km pyörää (Maskun hiekkakuopille ja takaisin), 4 km viime kirjoituksessani hehkuttamaani avovesiuintia, 2,2 km uintia ihan perinteisesti hallissa, ja lisäksi kaiken kukkuraksi 1,5 h beach-lentistä höntsäasenteella sekin. Yhteensä 7,5 h pitkälti matalasykkeistä pk-puristusta.

Tämä teki todella hyvää ennen hieman kuormittavampaa viikkoa, johon kuulunee jälleen pidempi avovesipätkä ja pyörälenkki ja todennäköisesti vähän vauhdikkaampaakin juoksua. Ensi viikolla nimittäin täytyy taas keventää, sillä Voimarinteen perusmatka häämöttää jo heinäkuun alussa.

Kaupungin parhaita paloja höntsälenkillä